Yllättävän vaikeaa tätä ilmeisesti sulatella mielessään, kun en tänne heti saanut kirjoitettua missä mennään hoitojen suhteen.
Viime viikolla tuli odottettu puhelu lääkäriltä magneettikuvien tuloksista. Kyllä se kysta vaan taas on, yhtä iso kuin viimeksi kun leikattiin.
Leikkausjonoon ja kiireettömänä, joten koko hoitoprojekti lykkääntyy jonnekin syys/lokakuun tienoolle...
Pakko myöntää että itkuhan se puhelun jälkeen pääsi. Sitä on niin harmissaan siitä että oma kroppa on niin ns. kehno. Aina on jotain pielessä. Ja kukapa nyt haluaisi olla alituiseen leikkauspöydällä.
Etenkin kun viimeksi leikkaus aiheutti lopulta tulehuksen leikkausalueelle ja koska antibiootit ei toimineen, jouduin takaisin sille leikkauspöydälle vain alle kaksi viikkoa aiemmasta leikkauksesta...
Mutta ei, ei tässä surkuttelu kuitenkaan auta!
On keskityttävä siihe mitä elämässä on nyt hyvin. Ja siihen että vaikka asiat nyt lykkääntyy, ei se ole vielä mikään lopullinen epäonnistuminen.
Että vielä joskus minunkin vuoroni tulee. Minä jaksan kyllä uskoa siihen. Vaikka se itku joskus kylään tuleekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti