Kun on saanut surkean kropan niin on saanut surkean kropan, ei kai sille sitten mitään voi.
Oli tarkoitus viimein suorittaa tuo aukiolotutkimus, mutta päätettiin ettei nyt sitten kuitenkaan sitä ainakaan vielä suoriteta... Tuo viime kerralla ultralla havaittu epämääränen asia oli kasvanut tässä ajassa jo aika selvästi.
Eli ei se sitten varmaan mikään arpi tmv. ole, vaan ilmeisesti ihan uusi kysta... hohhoijaa.
Lääkärini nyt vähän miettii mten tässä tehään, kun tuo viime kerralla tehty lähete julkiselle puolelle tuli bumerangina takasin, eivät ole kovin kiinnostuneita tutkimaan minua ennen tuota jo leikkauksen tienoolla annettua toista kontrolliaikaa. Sehän on silloin huhtikuun tienoolla sitten.
Mutta lääkärini miettii nyt muitten kanssa miten edetään.
Hoitoja eivät ilmeisesti klinikalla uskalla tehdä ennenkuin tuo on tutkittu, kun kerta kasvanut on ja ties mitä.
Minun tuurillanihan tuo vaatii taas jonkun leikkauksen tms. ja siihen on saletisti taas jonotettava se puoli vuotta. En vaan enää ihmettele lainkaan jos niin käy.
Ei vaan ole minulla onnea tässä hommassa. Jotenkin nyt alkaa olla jo lannistunut olo. Että kroppani vaan ei salli mitään muuta kuin kystia kystien perään ja siinä se, turhaa koko lapsesta haaveilu... huoh,
Mikä järki tässä kaikessa oikeasti on? Jos tuo on taas kysta ja jos se vaikka taas leikataan niin miten sekään mitään takaa että lasta saisin, entä jos tulee sitten kolmas kysta taas heti perään heti kun kroppa toipuu... Leikkauksen jälkeenhän nuo toki tarjsivat e-pillereitä kun niillä voisi kystia ehkäistä, mutta miksi minä vetelisin mitään pillereitä kun kuitenkin sen lapsen haluaisin... argh.
Olen pahoillani vastoinkäymisesi vuoksi. Mutta älä luovuta. Tämä polku on täynnä esteitä ja epäonnea, mutta ne on tehty voitettaviksi. Täytyy koko ajan pitää mielessä se tavoite, jonka voi sitkeällä yrittämisellä saavuttaa. Kyllä minäkin voin myöntää, että omien esteiden (myooman leikkaus, keskenmeno, raskauden keskeytys, ja nyt negainssit) edessä olen ollut aika voimaton ja meinannut luovuttaa, mutta jostain se voima ja motivaatio on aina löytynyt. Ja niin löytyy sultakin! Tsemppiä <3
VastaaPoistaKiitos Bea tsempeistä. Kyllä tää pahin fiilis tässä päivän mittaan hellitti sentään. Kai sitä vaan aina yrittää jostain riipiä positiivisuutta kasaan ja kskittyä ns. muuhun elämään :)
VastaaPoistaMinä niin toivon että pääsisi itsekin joskus ees vauhtiin, tuntuu että eniten tökkii tämä että tie tuntuu jo ennen hoitojen alkuun pääsyä olevan kovin kuoppainen ja esteitä täynnä...
mutta ei auta kuin yrittää olla kärsivällinen ja toivoa että lääkäri jonkin sopivan ratkaisun tilanteeseeni keksisi. :P
yritän jopa ajatella niin että kai tällä asioitten junnaamisella on joku "tarkoitus", että ehkä minun vuoroni asioissa vaan on myöhemmin kuin toivoisin. Mutta että se vuoro vielä joskus tulisi... toivon kovin.