Tilannepäivityksen aika

Yllättävän vaikeaa tätä ilmeisesti sulatella mielessään, kun en tänne heti saanut kirjoitettua missä mennään hoitojen suhteen.

Viime viikolla tuli odottettu puhelu lääkäriltä magneettikuvien tuloksista. Kyllä se kysta vaan taas on, yhtä iso kuin viimeksi kun leikattiin.
Leikkausjonoon ja kiireettömänä, joten koko hoitoprojekti lykkääntyy jonnekin syys/lokakuun tienoolle...

Pakko myöntää että itkuhan se puhelun jälkeen pääsi. Sitä on niin harmissaan siitä että oma kroppa on niin ns. kehno. Aina on jotain pielessä. Ja kukapa nyt haluaisi olla alituiseen leikkauspöydällä.
Etenkin kun viimeksi leikkaus  aiheutti lopulta tulehuksen leikkausalueelle ja koska antibiootit ei toimineen, jouduin takaisin sille leikkauspöydälle vain alle kaksi viikkoa aiemmasta leikkauksesta...

Mutta ei, ei tässä surkuttelu kuitenkaan auta!
On keskityttävä siihe mitä elämässä on nyt hyvin. Ja siihen että vaikka asiat nyt lykkääntyy, ei se ole vielä mikään lopullinen epäonnistuminen.
Että vielä joskus minunkin vuoroni tulee. Minä jaksan kyllä uskoa siihen. Vaikka se itku joskus kylään tuleekin.

Magneettikuvaus

Kun nyt ei kerta mitään muutakaan kerrottavaa blogiin ole, niin josko sitten summailisin tuota hieman.

Ei tosin sattunut mitään jännää joten aika helppo ja nopea juttu oli. Sitäkin enemmän kyllä jännitin asiaa, vaikkei minulla mitään ahtaanpaikan kammojakaan ole.
Mutta kun oli sen verran lueskellut aiheesta netistä niin siinähän ehti kehittämään päässään jos jonkinmoisia skenaarioita mitä tapahtuu. Plus jännäsin, osaanko olla ihan paikallani niin kauaa liikahtamattakaan.
Sinänsä erikoista että lääkäri oli viime viikolla minulla sanonut ettei tuossa mitään neulajuttuja ole, kun kuitenkin kanyyli laitettiin. Tosin siitä oli sanottu jo infolappusessa, joten ei sentään ihan yllärinä tullut.

Käytännössä ilmottautumisen jälkeen vaihdoin omat vaatteeni sairaalavaattesiiin, laitettiin kanyyli käteen ja eikun vaan MRI-laitteelle. Musiikkia laitettiin soimaan kuulokkeista, mutta laite piti kyllä sen verran kovaa ääntä ettei siitä musiikista selvää saanut. En sitten tiiä olisiko sitä voinut etukäteen säätää vähän kovemmalle? Kun se hoitaja puhui mulle jossain vaiheessa kuulokkeitten kautta, ääni kuului ihan kunnolla...
Sain sellasien ison levyn. ilmeisesti joku kuvauslevy, keskivartalon päälle ja se sidottiin paikalleen. Ja sitten vaan putkeen sisään - siinä ehkä hetken ahisti kun putki oli oikeasti ahdas x) Jalkoihin puhalsi jotain ilmaa ja ihan hyvä siinä oli olla.

Kuvaus kesti noin puoli tuntia, ihan loppuvaiheessa laitettiin kanyylista varjoainetta tulemaan. hetken aikaa tuntui käsi kylmältä sen takia. Ja loppvaiheessa, jo ennen varjoainetta, tunsin hassua kihelmöintiä jaloissa. En tiiä oliko se ihan vaan paikallaolon tuomaa kihelmöintiä vai mitä... mut hassun tuntusta.
Siitä yllätyin että laitteen pitämät äänet vaihteli. Välillä ääni oli kovaa, välillä hiljaista. Ja äänen hakkaavuuskin vaihteli. Välillä tosi nopeaa ja välillä ihan rauhallista. Ja jossain vaiheessa se laitteen makuualustakin tärisi milloin miltäkin puolelta.

Lopulta homma oli ohi ja sitten vaan puin omat kamppeet päälle ja kotia kohti.
Nyt saa vielä pari viikkoa odotella soittoaikaa lääkäriltä...
Josko sitte päätettäisiin varmaksi että kuinka eetään? Kauheasti jo toivon että pääsisin hoidot aloittamaan. Toisaalta pelkään että mun tuurillani toteavat ettei niitä vielä kannata aloittaa... huokaus.
Mutta kai toivoa saa aina...

Pitää vain olla kärsivällinen. Parhaiten se onnistuu kun ei juuri nyt noita muita tätä aihetta tai vastaavaa koskevia blogeja ja foorumeita lue, harmi kyllä. Mutta sillä saa pidettyä ittensä kärsivällisenä, ilman että alkaa asiaa liikaa surkuttelemaan - kun muut etenee ja itse ei :P

Hissukseen mennään eteenpäin...

Julkisella puolella lekurissa käyty.
Taas kerran sai ihan tarpeekseen olla tutkittavana, onneksi oli oikein mukavat lääkärit. Ei oikein aina nuo kymmenet ja kymmenet minuutit tutkittavana ole herkkua.
Olin aika paljon jännittänyt että jos tulisi jotain negatiivisa kommentteja lapsitoiveestani tai ylipäätään jotain kurjaa.. mutta ihan mukavia ja asiallisia oltiin onneksi.

Tutkimukset jatkuu, ilmeisesti noin periaatteessa tuo kystani ei haittaisi hoitojen aloitusta, mutta lääkärit haluaa olla varmoja miten nyt toimitaan. Mutta kun tuo ei minusta oireile niin ei ainakaan vielä ole esteeksi koettu tuota.
Sain kuitenkin lähetteen lantion alueen magneettikuviin. Saa sitten kerralla selville hyvin että mitä siellä nyt tarkalleen ottaen on (jotenkin anatomiani on niin kummallinen etta arviot jopa siitä kummalla puolen kysta on, on ollut haastavaa, matkan varrella eri lääkärit olleet vähän eri mieltä...). Että tutkitaan nyt huolella kuvat siitä sitten ja vasta sitten päätetään mitä tehään - kokevatko että se olisi hyvä leikata, vai annetaanko olla.
Vähän tuli mielikuva että kun on syksyllä kaksi leikkausta tehty niin kovin mielellään eivät lähtisi taas leikkelemään hirveän herkästi. Sinänsä loogista, leikkaus on kuitenkin aina keholle rankkaa vaikka suhteellisen pieni toimenpiteenä onkin.

Nyt pitää vaan itse jaksaa toivoa parasta ja toivoa että hoitoihin joskus vielä pääsisi.

Tämä tie tuntuu pitkältä, mutta ainakin toistaiseksi se menee ees jollain tasolla ees askelen pari eteenpäin. Ehkä joskus saavutan vielä unelmani. Pitää vain jaksaa asioittein hitautta.

Vähän apea fiilis.

Hieman turhauttaa jo tämä ikuinen asioiden odottelu.
Sellainen paikallaan junnaaminen.
Kun tuntuu ettei mulla ne asiat vaan etene.
Siitä on nyt noin kolme kuukautta, kun ensi kertaa klinikalle soitin. Ja kuvittelin että joulukuussa, viimeistään tammikuussa olisi hoidot jo voineet käynnistyä. Että olisi jotain odottamisen arvoista, jotain jännittämisen arvoista.

Nyt tuntuu vaan niin jumittamiselta.
Joku aika sitten juteltiin lääkärin kanssa puhelimessa. Sanoi että tekee vielä jonkun vähän erilaisen lähetehässäkän tuonne julkiselle puolelle, sellaisen mihin niiden olisi kuulemma ns. pakko vastata hänelle, eivätkä voisi vain palauttaa bumerangina takaisin. Sitä en sitten tiedä miten kauan se vie että ne vastaa. Kai se hetken vie.
Saadaan sitten tietää että pitääkö nyt todella vain oottaa sitä julkisen puolen tutkimusta ja olenko ylipäätään pääsemässä hoitoihin. Jos taas sieltä tulee vastaus että heistä tilanne on ok niin sitten voisi ehkä kuulemma hoidot aloittaa.

Minä vaan kyllä veikkaan että niin ei tule käymään. Tuskin minun tuurillani.
Vähän alkaa pessimistisyys nostaa päätään. Ei vaan ole kovin ihana ajatus mikään uusi kysta, saatika jos se on taas joku leikkausta vaativa. Vasta nelisen kuukautta sitten oltu leikkauksessa niin aika turhauttavalla tuntuu.

Noh mutta nyt ei voi kuin toivoa että julkisella puolella annettaisiin hoitojen suhteen hyväksyntä ja tilanne olisi ok. Kai aina toivoa saa.

Maailma on ankea paikka.

Kun on saanut surkean kropan niin on saanut surkean kropan, ei kai sille sitten mitään voi.
Oli tarkoitus viimein suorittaa tuo aukiolotutkimus, mutta päätettiin ettei nyt sitten kuitenkaan sitä ainakaan vielä suoriteta... Tuo viime kerralla ultralla havaittu epämääränen asia oli kasvanut tässä ajassa jo aika selvästi.
Eli ei se sitten varmaan mikään arpi tmv. ole, vaan ilmeisesti ihan uusi kysta... hohhoijaa.

Lääkärini nyt vähän miettii mten tässä tehään, kun tuo viime  kerralla tehty lähete julkiselle puolelle tuli bumerangina takasin, eivät ole kovin kiinnostuneita tutkimaan minua ennen tuota jo leikkauksen tienoolla annettua toista kontrolliaikaa. Sehän on silloin huhtikuun tienoolla sitten.

Mutta lääkärini miettii nyt muitten kanssa miten edetään.
Hoitoja eivät ilmeisesti klinikalla uskalla tehdä ennenkuin tuo on tutkittu, kun kerta kasvanut on ja ties mitä.
Minun tuurillanihan tuo vaatii taas jonkun leikkauksen tms. ja siihen on saletisti taas jonotettava se puoli vuotta. En vaan enää ihmettele lainkaan jos niin käy.

Ei vaan ole minulla onnea tässä hommassa. Jotenkin nyt alkaa olla jo lannistunut olo. Että kroppani vaan ei salli mitään muuta kuin kystia kystien perään ja siinä se, turhaa koko lapsesta haaveilu... huoh,

Mikä järki tässä kaikessa oikeasti on? Jos tuo on taas kysta ja jos se vaikka taas leikataan niin miten sekään mitään takaa että lasta saisin, entä jos tulee sitten kolmas kysta taas heti perään heti kun kroppa toipuu... Leikkauksen jälkeenhän nuo toki tarjsivat e-pillereitä kun niillä voisi kystia ehkäistä, mutta miksi minä vetelisin mitään pillereitä kun kuitenkin sen lapsen haluaisin... argh.

Hiljaiseloa...

Niin vaihtui vuosi.
Tuntuu että vuodet aihtuu joka vuosi aina vaan nopeemmin - tuntuu että ihan vasta sitä siirryttiin vuoteen 2016, nytkö jo sitten on 2017?

Olen pyrkinyt olemaan liikaa ajattelematta koko hoitojen alkua ja sen jännittämistä. Siinä aika hyvin onnistuenkin, lähinnä kaupassa välillä tukee haaveilutunnelma ja tekee mieli mennä hyistelemään lasten vaatteita... sitä vaa on tämmöinen haaveilijaluonne.

Vaan niin se aika vain soljuu eteenpäin. Jostain syystä tuo aukiolotutkimus on alkanut jännittämään yhä enemmän, joten siinä mielessä tuntuu että aika kuluisi liiankin nopeasti.
Aina asianmieleen tullessa alkaa miettimään että jos joku sitten kuitenkin on pielessä ja se ensi kerralla paljastuisi... olisi vaan niin kurjaa.

Mutta kai tää nyt vaan on tämmstä. Jännäilyä ja stressailua.
Mikäli kiertoni taas yhtään toimii sinne päin niin parin viikon sisällä pitäisi klinikalle soitella ja varailla tutkimukseen aikaa. Niin pian - ja toistaalta, vasta sitten... heh.

Ulkona sataa lunta.
Niin puhtaan valkeaa.
Tuoden valoa pimeyteen.
Niin kaunista, hiljaista, odottavaista... talvi on ihanaa aikaa.
Ainakin näin lomalla, kun ei tarvitse skrapata auton ikkunoita aamuvarhain ;)

Helpotuksen huokaus.

Ei nähtävästi tarvitsekaan odotella tuota kontrolliaikaa.
Klinikalta vastattiin ja ilmeisesti nyt sitten vaan jatketaan tutkimuksia siellä.
Mieletön helpotus, nyt ei ainakaan ole joulu pilalla ja tunnelma ihan maassa sitten :)

Seuraava vaihe olisi soitella klinikalle, vielä kertaalleen ultrataan. Ja ilmeisesti tuon leikkauksen jälkeisen tulehuksen takia halutaan uusia tuo aukiolotutkimus  siinä samalla... Itse koen sen aika turhana rahan ja ajanhukkana, mutta samapa se kai... toivon vain ettei se sitten satu :/
Kun se aiempi tehtiin leikkauksen ohessa nukutuksessa, niin sehän ei sitten tietty missään tuntunut, heh.
Ja toisaalta oon jo niin väsynyt tähän säätämiseen että samapa kai se tehdä uusiksi, lähinnä ei nyt kaiken tän päälle jaksaisi kauheita kipuja tms.

Mutta tämän tutkimuksen vuoro on ilmeisesti vasta sitten ensi kierrossa... eli tulee tässä nyt about kuukausi odottelua. Vaan senhän nyt jaksaa vaikka päällään seisten verrattuna että jonnekin huhtikuulle odottelisi! :)